Taas yks niistä illoista ku sä et pysty tekemään muuta ku miettimään et ootko tehny jotain väärää ja et mikä helvetti sussa on oikein vikana. Johtuuko kaikki se paska susta, teetkö sä kokoajan jotain väärin, vai mitä vittua täällä tapahtuu?
Mistä sä voit tietää mikä sulle on parhaaks sillon ku sun pää on armottoman sekasin kaikesta mitä sulle, ja sun ympärillä tapahtuu, ku tunteet ajaa järjen yli ja heittää järjen helvettiin lukkojen taakse? Ihmiset saattaa yrittää kertoo sulle mikä on oikein ja sun parhaaks, mut pystytkö sä muka kuuntelemaan ja uskomaan niitä, pystytkö sä tekemään jotain sellasta minkä jollain tavalla sisimmässäs tiedät että on oikein, mut tunteet sanoo että ei...ei ikinä.
Sä tunnet ittes niin väsyneeks kaikkeen siihen mitä sä käyt läpi, välil jopa tuntuu sille et ainoo keino miten pääset siitä kaikesta pois on se et sä luovutat, sit kumminki jostain syystä sä saat jostain voimaa tai lohtua sun pelkoon, ja ootki täällä vielä huomenna, oot selvinny taas yhestä yöstä.
Sä et haluu luopuu siitä mitä sulla on, vaikka suhun sattuis kokoajan. Voiku kaiken sais vaan ratkastua niin että ei tarvis menettää mitään, vois vaan pelastaa sen kaiken mitä nyt omistaa ja nauttii siitä.
